lauantai 31. toukokuuta 2014

Prinsessakruunu helmiäiskukilla

Pienelle syntymäpäiviään viettävälle prinsessalle pyydettiin kruunulla koristettua vaaleanpunaista kakkua.

Halusin tehdä kruunusta siron, jossa olisi myös pieniä kukkasia.

Kruunu on tehty kokonaisuudessaan sokerimassasta. Myös kukkaset ovat sokerimassaa ja niiden keskellä on pieni hopeanvärinen tai vaaleanpunainen sokerihelmi. Kultaiset yksityiskohdat on tehty tällä silikonimuotilla. Kruunu on värjätty kultaisella elintarvikemaalilla.

Mitä mieltä olette? :)






perjantai 30. toukokuuta 2014

Aurinkoinen ristiäiskakku

Pienen tytön ensimmäiseen juhlaan lähti tällainen piristävän keltainen luomus. Kakun värimaailma valittiin juhlien teemavärin mukaan.

Tämänkin kakun koristeiden asetteluun haluttiin samankaltaista tyyliä kuin muutamassa edellisessä tekemässäni ristiäiskakussa. Kukat kuitenkin vaihtuivat. Minusta nämä pienet auringonkukat onnistuivat todella hyvin ja ovat ihanan pirteitä. Kuka sanoi, että ristiäiskakun täytyisi aina olla hempeä? :)

Tämä kakku oli melko massiivinen. Se on halkaisijaltaan 30 cm ja mitoitettu riittämään 30 hengelle. Täytteinä kakussa on vanilja- ja sitruunamousse.

Kakku on päällystetty sokerimassalla. Kaikki koristeet on tehty sokerimassasta.


Onnea vielä pienelle Aino Josefiinalle ja tietysti myös koko perheelle!











maanantai 19. toukokuuta 2014

80-vuotiskakku harmonikalla ja viululla

Pomoni, jonka pojalle tein myös elokuvakakun, pyysi minua tekemään kakun myös isänsä 80-vuotisjuhliin. Minusta on aina suuri kunnia tehdä kakkuja ihmisten juhliin ja tasakympin syntymäpäivät ovatkin sitä syntymäpäivien aatelia. Varsinkin kun puhutaan niinkin korkeista luvuista kuin 80!

Juhlakakkuun haluttiin isän harrastuksia, jotka olivat muun muassa soittaminen. Harmonikka- ja viulutaituri saikin molemmat soittimensa kesäisen väristen ruusujen keskelle.

Kakku on täytetty valkosuklaamoussella ja sankarin suosikkimarjan mukaan lakkahillolla.

Onnea vielä Ilmolle tasavuosista! Ja jälleen kiitos pomolle luottamuksesta!








Minisoittimia ja ruusuja

Vihdoinkin ehdin taas päivittää blogiani! Olen tehnyt aika vähän kakkuja viime aikoina, koska olen ollut töissä ja häävalmisteluissa niin kiireinen. Blogin päivittäminenkin on jäänyt siis taka-alalle.

Tässä yhdet koristeet, joita tein jo viime kuun puolella 80-vuotiskakkua varten!