tiistai 28. helmikuuta 2012

Ensimmäinen lastenkakku Hello Kittyn koristamana

Sain kunnian tehdä serkkuni pienelle tytölle syntymäpäiväkakut.


Kakkuihin toivottiin juuri Hello Kitty -hahmoa, mutta serkkuni tuumaili, että se olisi parempi olla irtonainen koriste. Pikkutyttö kun on niin armoton Hello Kitty fani, että olisi voinut tulla itku, jos olisi tarvinnut leikata Kittyn naamaa :D Oli siis parempi, että koriste oli sellainen jonka sai otettua tarvittaessa käteenkin.

Muita toivomuksia kakkuihin oli kukat ja rusetit. Muuten sain vapaat kädet koristeiden määrän ja sommitteluiden suhteen. Hello Kitty -koristeita tilattiin Ullan Unelmasta vain yksi, koska kakkuja oli kerrallaan vain yksi pöydällä, joten koristeen pystyi siirtämään helposti uuteen kakkuun, toisen loputtua.


Tähän kakkuun tein pursotuksia ekaa kertaa elämässäni. Tai no tietysti olin normaalilla tähtipää tyllalla pursotellut ennenkin, mutta lehti- ja korinpohjatylla olivat minulle uusia tuttavuuksia. Innoitukset pursotuksiin sain jälleen kerran Open Cafe -blogista.


En tiedä miksi, mutta minulla on aina suuria vaikeuksia noiden kirjaimien ja numeroiden kanssa. Vaikka olen etsinyt netistä oikean tavan tehdä niitä. Kirjaimet menevät kokoajan rikki, kun yritän napauttaa niitä irti muotista, ärsyttävää!
Näitä kakkuja oli mukavaa ja jännittävää tehdä. Ja olen ylpeä lopputuloksesta.
Rusetit onnistuivat hyvin parin yrityksen jälkeen. Koristeet ovat sokerimassaa.





































































Liilat nimiäiskakut

Alkuvuodesta oli serkkuni tuoreen tyttövauvan nimiäisjuhlat Helsingissä.

Olisi ollut kiva kokeilla pursotustaitojani jo näihin kakkuihin, mutta päädyimme lähes neljä tuntia kestävän ajomatkan takia kokonaan sokerimassalla päällystettyihin kakkuihin. (Kermakuorrutteisia olisi ollut vaikeampi kuljettaa.)

Serkkuni toivoi kakuissa olevan jotain violettia, sillä se on hänen lempivärinsä. Lisäksi hän pyysi tohveleita ja kukkia. Sain inspiraationi Open Cafe -blogista olleesta ristiäiskakuista ja toteutinkin omat luomukseni hyvin samalla tavalla.


Näitä kakkuja varten harjoittelin tekemään ruusuja paremmin ja onnistuinkin niissä hyvin. Ruusut ovat hennompia ja luonnollisemman näköisiä!

Tohvelien teko oli aluksi vaikeaa, mutta parin ekan tossun jälkeen pääsin jyvälle siitä. Koristeisiin olen suihkutellut jälleen helmiäissuihketta :)

Tässä valmiit kakut. Sisällä jälleen kerran valkosuklaa-mariannerouhemousse! :D

Kakkukuvaa lähempää. Ärsyttää kun on niin huonot värit tässä kuvassa, mutta minkäs teet.

Isäinpäiväkakku

2011 vuoden isäinpäivänä lupasin tehdä kakun iskälleni.

Kakun ei tarvinnut olla mikään erikoinen, koska nautimme sitä vain perheeni kesken, joten sain tehdä jotain todella yksinkertaista. Päädyin sitten tällaiseen vaihtoehtoon :)


En enää muista mitä kakun sisällä oli! Mutta jotain marjaisaa se oli. Ehkä kuningatarmousse. Tässä kohtaa aloin jo miettimään, että pitäisi varmaan löytää uusi kuvioalusta. Käytän tätä "köynnös" -nimistä joka paikassa :)



Kaikki on taas tehty sokerimassalla. Sokerimassaa värjään pastaväreillä.

 

Viimeisen työpäivän leivokset

Nämä pienet kakkuset tein itselleni ja työkaverilleni kesätyöni viimeisenä päivänä.

Vietin kesätöissäni kaksi kuukautta ihastuttavan Sannan kanssa samassa toimistossa ja nykyään lasken hänet yhtenä ystävistäni. Kiitos vielä Sannalle mukavista työpäivistä! :)


Kakkuset ovat gluteiinittomia. Sisällä jälleen valkosuklaa-mariannerouhemousse.

Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa. Koristeena myös suihkautus ihanaa helmiäissuihketta.


 


maanantai 27. helmikuuta 2012

Alkutalven synttärikakku

Omia synttäreitäni vietän alkutalvesta.

Halusin tuoda tähän kakkuun myös sitä fiilistä, kun ilma alkaa kylmenemään ja syksyinen tuuli heittää kuolleita lehtiä ympäriinsä.


Kakussa on sisällä oma suosikkitäytteeni, valkosuklaa-mariannerouhemousse.
Päälliset ja koristeet ovat jälleen kerran sokerimassaa.
Ruusutekniikkani ei ollut tuolloin vieläkään kunnolla hallussa. Lisäksi apuvälineistänikin uupui tärkeitä komponentteja.




Loppukesän mustikkakakku

Tämän kakun tein mieheni synttärikahvittelulle. Mieheni synttärit ovat alkusyksystä, joten mustikat olivat silloin tuoreimmillaan.

Kakun sisälle laitoin valkosuklaamoussen ja tuoreita mustikoita. Päällinen ja koristeet ovat sokerimassaa. Koristeina myös pari mustikkaa.

Mustikanlehdet tein perus ruusulehtileikkurilla. Lehden reunoja pyöristellen lehdet sai näyttämään enemmän mustikanvarpujen lehdiltä.



Lila kahvikakku

Esimakua tulevasta :)

Tein tällaisen kakun kahvitteluhetkeä varten.


Kakun sisällä oli suklaamousse. Päällinen ja koristeet sokerimassaa.
En omistanut vielä kunnon muotoilualustoja, joten kukkiin jäi ikävästi jälki käyttämästäni keittiöliinasta, jonka päällä terälehtiä muotoilin.



Ja ei kun leipomaan!

On ollut kauan jo ajatuksena perustaa tällainen kakku- ja leivontablogi ja nyt vihdoin rohkenin sen tehdä.

Toivottavasti pidätte aikaansaannoksistani.

Tervetuloa Makeaan Maailmaan! :)


- Annika