lauantai 4. helmikuuta 2017

Tomuväriä ja glitteriä: Taianomainen galaxi-kakku



Julkaisin jo ennestään blogipäivityksen Einon Star Wars -kakusta, mutta halusin vielä palata tähän kakun pohjaan, joka on yksi onnistuneimmista kakuistani ikinä. Marmoripintaisia sokerimassakakkuja on tullut tehtyä ennenkin, ja tämänkin kakun koristelu lähti liikkeelle marmoroinnista.

maanantai 30. tammikuuta 2017

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kolmen suklaan juustokakku valuvalla ganachella



Tyttäreni hyvin pienimuotoisiin puolivuotisjuhliin tein kaksi erilaista pientä kakkua, sillä en osannut valita täytteitä vain yhteen kakkuun. Tein myös itse marenkeja, jotka pääsivät koristamaan tätä suklaista unelmakakkua eli kolmen suklaan juustokakkua.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pikkumiehelle nimiäiskakku oikeilla kukkasilla



Mini & Me -blogin Aija otti minuun yhteyttä syyskuun puolella ja pyysi minulta kakkua poikansa tuleviin nimiäisiin. Aijan blogi on minulle entuudestaan tuttu ja oli ihanaa olla tällä tavalla osana sitä.

Kakusta tuli yksinkertaisuudessaan aika ihana.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Paras sokerikakkupohja ja kakun päällystys voikreemillä osa 2/2


Kakku on valmis ja täytetty. Nyt on siis kreemipinnan aika, jos kakun aikoo päällystää massalla. Kreemejä on erilaisia, mutta itse teen kakun väliin yleensä perus tomusokeria ja voita sisältävän kreemin. Kreemi tehdään "kolmasosaohjeella" eli grammallisesti 1/3 voita ja 2/3 tomusokeria. Tomusokeri lisätään kahdessa eri osassa eli kreemi rakennetaan ikään kuin kolmasosa kerrallaan.