lauantai 24. marraskuuta 2012

Fanilta fanille

Patasydän sykkii!

Tällainen kakku lähti luokkatoverini lätkähullun kihlatun syntymäpäiväpöytään. Kakku on tehty tietysti Porin Ässät -teemalla.

Neljän munan kakun välissä on suklaa- ja valkosuklaamousset. Kaikki koristeet ja päällinen ovat sokerimassaa. Tuli kokeiltua uutta Renshawn sokerimassaa. Täytyy sanoa suoraan, että oli ihan p****a! :D En todellakaan suosittele. Hirveän höttöistä ja ei saanut sitten millään nätisti kakun päälle.

Vanhoilla kuvioilla siis mentiin ja hyvää jälkeä tuli. Itse siis käytin ja tästä edes myös käytän kakun päälle tulevana sokerimassana Dr. Oetkerin sokerimassan ja Confettin vaahtokarkkimassan sekoitusta.

Onnea päivänsankarille ja kiitos Minnalle! :)





maanantai 12. marraskuuta 2012

Isälleni

Minulla oli isäinpäivää ennen aivan kauhea kiire ja se näkyy myös isälle tekemässäni kakussa.

Tahdoin taas kokeilla jotain uutta ja nyt tein amerikkalaistyylisen vanilijakakun, jonka päällystin vanilijakuorrutteella. Päälle väkersin nopeasti sokerimassasta muumipapan, jolle otin mallia tästä muumimukista.

Kiitos rakkaalle isälleni!






sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Syntymäpäivät vol.2

Viime viikolla juhlistin ikävuosieni lisääntymistä ystävieni kanssa ja nyt oli sukulaisten vuoro.

Omilla kakuilla on aina hauska leikitellä ja tähän kakkuuni halusin käyttää uutta silikonimuottiani. Väriä lisäsin kakkuuni parilla sokerimassaruusulla.

Kakun väliin on kokeilumielessä laitettu sitruuna- ja mustikkamousset. :)






Kakku pienelle prinsessalle

Pienen tytön viisvuotisjuhlaan lähti tällainen prinsessakakku. Pari päivää sitten valmistunut kruunukoriste pääsi kakkuun kunniapaikalle ja sen kaveriksi laitoin vielä kolme vaaleanpunaista ruusua.

Koristeet on tehty kokonaan sokerimassasta.

Kuuden munan kakun välissä on mansikka- ja suklaamousset. Kermapursotukset on värjätty rosalla pastavärillä.

Suuresti onnea pienelle tytölle!














perjantai 2. marraskuuta 2012

Leivontatuotteita Porissa

Kakkuvillitys on levinnyt vihdoin kunnolla myös tänne Poriin saakka!

Sinooperissa on monta hyllyllistä leivontatuotteita ja lisää on tulossa. Tänään kävin myös Antti Airiolla hakemassa uusia koristelutyökaluja, kun yksi perusvälineeni hajosi eilen. Oli ihanaa huomata, että myös Airioon on tullut lisää kakkutuotteita! Löysin sieltä myös kauan haaveissa olleen Wiltonin nauhaleikkurin.

Joku kahvila tjm voisi ottaa vielä nurkkaansa UllanUnelma pisteen :)

Ihanaa! Hyvä Pori! <3


Kruunukoriste prinsessalle

Tällainen koriste tuli eilen väsättyä :) Ihmeen paljon aikaa pystyy kuluttamaan johonkin näinkin simppelin näköiseen hommaan.

 





































Kruunu on tehty valkoisesta sokerimassasta kartionmuotoista juomalasia avuksi käyttäen. Juomalasin väliin kannattaa laittaa ihan vaikka A4 paperia, ettei sokerimassa tartu lasiin kiinni. Itse kaulitsin sokerimassan levyksi ja kiersin sen lasin päälle. Vasta tämän jälkeen leikkasin massasta kruunun muodon.

Kruunun päälle on kuorutin kiekuroita ja palloja pikeerillä. Annoin koristeen kuivua hetken ennen kuin suihkutin sen pintaan kultaspraytä, kiinnitin vaaleanpunaiset sokerihelmet ja värjäsin kultamaalilla kruunuun yksityiskohtia. Kun kruunu oli kuivunut tarpeeksi, otin lasin pois ja värjäsin kultamaalilla kruunun vielä valkoiseksi jääneen sisäosan.