Tästä ohjeesta tulee noin 15 kappaletta kakkutikkareita.
Tarvitset:
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 dl kaakaojauhetta (tai hieman enemmän, jos haluat mausta kaakaoisempaa)
75 g voita
1 kpl iso kananmuna (koko L)
Lisäksi:
100 g vaniljan makuista tuorejuustoa (Voit halutessasi käyttää maustamatonta.)
n. puoli pussia mariannerouhetta
Kuorrutukseen:
Candy Melts -suklaanappeja (Tai vastaavia suklaanappeja, nykyään kaupoista löytyy myös eri merkkisiä vaihtoehtoja. Itse olen tykästynyt Candy Meltseihin. Tässä ohjeessa on käytetty vaaleanpunaisen värisiä ja vaniljan makuisia Candy Meltsejä.)
Kakkupohjan teko:
Sekoita kuiva-aineet (sokerit, jauhot, kaakao- ja leivinjauhe) keskenään kulhossa. Leivin -ja kaakaojauhe kannattaa lisäätä kuiva-aineseokseen siivilän kautta.
Sulata voi mikrossa ja kaada kuiva-aineiden sekaan. Sekoita. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Piirakkavuoka käy tähän mainiosti. Taikinan saa levittää melko ohueksi. Paista taikinaa uunissa 175 asteessa noin 20-30 minuuttia uunista riippuen. Ota valmis kakkulevy uunista ja anna jäähtyä ainakin puoli tuntia, mielellään kauemmin.
Kakkutikkareiden muotoilu:
Murenna sitten taikina kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella pieneksi muruksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja mariannerouhe. Tämän jälkeen laita seos jääkaappiin asettumaan ennen kuin muotoilet siitä palloja. Taikinan saa antaa olla jääkaapissa ainakin tunnin, mielellään kaksi.
Ota kakkutikkariseos jääkaapista ja kierittele siitä palloja. Jos haluat täsmälleen samankokoisia kakkutikkareita, niin punnitse käyttämäsi massamäärä elintarvikevaa'alla.
Kun olet muotoillut pallot, laita ne hetkeksi jääkaappiin. Sulata pieni määrä Candy Meltsejä (muutama nappi) ja ota kakkutikkaritikut valmiiksi. Kasta tikkaritikun pää suklaaseen ja paina kakkupalloon. Toista sama kaikille tikkareille ja aseta ne sitten taas jääkaappiin viilentymään.
Koristelu:
Sulata Candy Meltsejä kunnon määrä. Sekoittele seosta ja anna sen hieman jäähtyä ennen kuin dippaat kakkutikkarit suklaaseen. Candy Meltsit ovat siinä hyviä, että kun suklaa alkaa kesken dippailun kovettua liikaa, voit sulattaa saman massan uudestaan.
Jos käytät koristeluun nonparelleja, koristele kakkutikkarit yksitellen heti dippauksen jälkeen. Candy Melts kovettuu kylmän kakkutikkarin päälle hyvin nopeasti. Tikkarit voit koristella myös pikeerillä, suklaasulalla tai erilaisilla sokerimassakoristeilla.
Jäähdytä kakkutikkarit joko minimuffinivuoissa tai pystyasennossa esimerkiksi korkeassa lasissa, johon olet kaatanut hienoa sokeria. Säilytä jääkaapissa.
Näiden on pakko olla hyviä, taitaa mennä kokeiluun! Kiitos ohjeesta!
VastaaPoistaMielestäni yksinään kahvin kanssa oikeinkin herkullisia :)
Poista