torstai 12. helmikuuta 2015

Rock 'n' roll ! Kitaranmuotoinen yllätyssynttärikakku



Yksi mies on ainakin löytänyt itselleen oikein mainion tyttöystävän, sillä ihan joka syntymäpäiväsankari ei saa rakkaaltaan yllätykseksi personoitua syntymäpäiväkakkua. Tämän miehen tyttöystävä kuitenkin pyysi minua tekemään miekkoselleen tällaisen valkoisen kitarakakun.

Täyttä aitoutta sähkökitaraan ei kuitenkaan saatu, sillä sen piti riittää vain maksimissaan 20 ihmiselle. Tästä kitarakakusta tuli siis "hieman" aitoa kitaraa pienempi.

Osasin valmistautua siihen, että tällaista kakkua ei ihan hetkessä tehdä. Silti sanoisin, että kakun tekoon kului yllättävän paljon aikaa. Tämä oli taas yksi niistä kakuista, jota tehtii yöhön saakka. Ja vähän yölläkin. Aamulla heräsin vielä viimeistelemään kakun.

Valkoinen sähkökitara on sisältä red velvet -kakkua, jonka välissä on yksi kerros sitruunaista tuorejuustokreemiä. Sitruunan raikkaus sopii mukavasti red velvetin suklaiseen pehmeyteen. Kakku on leivottu suorakulmion malliseen vuokaan, ja muotoiltu veistä käyttäen kitaran muotiseksi. Kakun päällinen on sokerimassaa, kuten kaikki siinä olevat yksityiskohdatkin. Kitaran kielet ovat elintarvikekäyttöön soveltuvia rautalankoja.


Onnea vielä rokkaavalle synttärisankarille!









5 kommenttia:

Kommentoi rohkeasti! <3