keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kaikkien sydänten päivä - kakku ystäville


Me teimme tänä vuonna mieheni kanssa sopimuksen, että ystävänpäivä on nimensä veroinen ja se vietettäisiin juurikin ystävien kanssa. Meillähän on jo muutenkin monta päivää, joita vietämme lähes aina kahdestaan. On seurustelumme vuosipäivä (joka on samalla myös kihlajaispäivämme) ja tietysti syntymäpäivät. Tähän on tullut lisäksi vielä hääpäivä, jota pääsemme viettämään tänä vuonna ensimmäisen kerran.

Ystävänpäivä saa siis kulua ystävien kesken, mikä on kyllä tähänkin asti oikeastaan ollut homman juoni. Mieheni oli tästä "virallisesta julistuksesta" odotetusti innoissaan. Yksi lahjanmetsästysoperaatio vähemmän ja eivät nuo miekkoset taida muutenkaan ystävänpäivästä niin perustaa :) Tänä vuonna ystävänpäivä kuluikin minun ystäväporukassani ravintolaillallisen ääressä, minkä jälkeen ilta jatkui erään ystäväni kotona. Jälkiruoaksi tein juhliin kakun ja kakkutikkareita.


Vaikka en niinkään välitä kaikenlaisista hömpötyksistä, niin tänä ystävänpäivänä halusin tehdä ystävänpäiväksi sydämenmuotoisen kakun. Tämä johtunee siitä, että huomasin almanakkaa katsoessani, että ystävänpäivä on ruotsiksi Alla hjärtans dag eli kaikkien sydänten päivä. Ihastuin tähän nimeen suunnattomasti.

Sitten vielä löysin Porin Airiolta sydämenmuotoisen kakkualustan. Sydämenmuotoinen kakkuidea kariutui siinä vaiheessa, kun tajusin, että enhän omista sydämenmuotoista vuokaa! Kuka kakuntekijä unohtaa tällaisen yksityiskohdan? :D Noh, tämän tajutessani kello oli jo sen verran paljon, että idea sai jäädä.

Kakusta tuli siis peruspyöreän muotoinen, joka kuitenkin toimi alustan päällä hyvin. Oli ihanaa, että löysin juurikin tällaisen purppuraisen alustan, sillä olin jo päättänyt tekeväni kakkuun mustikkamehusta kiilteen. Purppura sopikin erittäin hyvin tummanviolettiin kiilteen sävyyn.

Kakussa on jälleen brownie-pohja, jonka tein blogissani olevalla ohjeella, mutta vain 2/3 kokoisena. Kakun mousse on vaniljamoussea, jonka ohje löytyy myös blogistani, täältä. Vaniljamoussen uumeniin piilotin pakastemustikoita. Kiille on tehty mustikkamehusta.


Hyvä ystävä on kultaakin kalliimpi <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi rohkeasti! <3