tiistai 11. maaliskuuta 2014

Tarvitaanko kukkatutoriaaleja?



Tässä pitämilleni kakunkoristelukursseille tekemäni mallikukat. Kukat ovat tehty kokonaisuudessaan sokerimassasta, jota olen värjännyt pastaväreillä. Kukat on sävytetty tomuväreillä.

Kovasti kursseilla ehdoteltiin, että tekisin ohjeita myös tänne blogiini. Ajatus on pyörinyt jo pidemmän aikaa omassakin päässäni, mutta en vain ole löytänyt moiselle aikaa.

Nyt kysynkin lukijoideni mielipidettä. Ovatko nettien kukkatutoriaalit mielestänne auttavia? Entä onko niitä jo tarpeeksi ja millainen kukkatutoriaali on mielestänne paras?


Klaffi!

Viime viikonloppuna tein elokuvakakun 15-vuotiaan Asserin syntymäpäiväjuhliin.

Koristeessa on käytetty mustaa marsipaania ja valkoista sokerimassaa.



tiistai 4. maaliskuuta 2014

Hyvää laskiaistiistaita!

Laskiaistiistaita vietettiin monella paikkakunnalla harmaissa tunnelmissa. Kaikki eilen satanut lumi tai räntä oli jo ehtinyt sulaa.

Sunnuntaina minä ja Eero kuitenkin leivoimme yhdessä laskiaispullia. Omatekoisia jättipullia söimme kermavaahdon ja mansikkamarmeladin kera. Nam! <3

Hyvää alkavaa kevättä kaikille!



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kiitos kaikille oppilailleni!



Viimeisinä kahtena viikkona olen toiminut hyvin pitkälti mukavuusalueeni ulkopuolella – opettajan roolissa.

Opetin kakkujen koristelua Porin Otsolan kansalaisopistossa ja sen lisäksi minua pyydettiin vielä polttariporukan mukaan opettamaan tulevalle morsiamelle sokerimassakoristeiden tekoa.

En ollut ennen kuvitellutkaan tekeväni mitään tämän kaltaista! Kun minua alkuvuodesta pyydettiin Otsolaan kurssia pitämään, harkitsin hetken kieltäytyväni, mutta sitten päätin ottaa haasteen vastaan. Kakkukursseja piti olla aluksi vain yksi, mutta ilmoittautumisten alettua minua pyydettiin pitämään kursseja kahdelle ryhmälle, sillä ilmottautuneiden määrä oli niin suuri. Hengitin kerran syvään ja suostuin pyyntöön.

Ajattelin, että kunhan selviän niistä kahdesta kurssista niin se saa sitten riittää. Mutta ei kahta, ilman kolmatta. Noin kuukausi ennen kurssien alkua nuori nainen otti minuun yhteyttä ja pyysi minua polttareihin opettamaan kakkukoristeiden tekoa. Pyyntö tuntui pieneltä kakkukurssien rinnalla ja suostuin siihen hymyssä suin.

Nyt kaikki opit on jaettu ja päällimmäisenä itselläni jäi viikonlopuista hyvä mieli. Jos pystyisin menemään ajassa taaksepäin, muuttaisin kyllä joitakin asioita opetuksessani ja myös kurssin sisällössä.

Toivon kuitenkin, että kurssilaiseni tunsivat oppivansa ja saivat kurssista rohkeutta harrastuksen jatkamiseen!


Kiitos vielä kaikille kurssilaisilleni mukavista koristeluhetkistä!!!