perjantai 17. huhtikuuta 2015

Arkistojen uumenista: Syntymäpäiväkakku yhteissynttäreille



Pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä täyttivät viime vuonna vuosia. Tein heidän yhteisjuhliinsa kakun, mutta näköjään olen unohtanut päivittää sen tänne blogiin. Parin juhlia juhlittiin jo marraskuun lopulla eli ihanasti jopa viisi kuukautta sitten... Hups! :D

No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Blogini puolella on ollut nyt hieman hiljaista muutenkin, sillä olen ollut muiden juttujen kanssa niin kiireinen. Vauhti tuntuu vaan kiristyvän, mutta kyllähän blogillekin täytyy löytyä aikaa!

Tämä kakku siis suunniteltiin pikkuveljeni Matiaksen ja hänen paremman puoliskonsa Emman toiveiden mukaan. Nuoret halusivat kakun jakautuvan selkeästi eri puoliin ja sitten siihen haluttiin "joku kukkanen" :) Toiveet olivat siis selkeät, mutta kuitenkin antoivat vapautta totettaa itseä.

Tein heille sitten tällaisen vihreän ja vaaleanpunaisen sävyisen kakun, jossa on pari muhkeaa ja kirkkaan pinkkiä pionia. Kahden erivärisen sokerimassan yhtymäkohdan piilotin vihreän sokerimassanauhan alle, josta sitten tein ikäänkuin kukan lehdellisen varren.

Tämän gluteiinittoman kakun välissä oli suklaamousse, johon lisäsin mariannerouhetta.  Täyte oli parin toiveiden mukainen. Makuyhdistelmä oli aika makea, mutta itse kyllä tykkäsin. Suklaamoussen kanssa vaan ei voi mennä vikaan!

Onnea vielä näin jälkikäteenkin (apua jo niin aikuiselle!) pikkuveljelle ja hänen ihanalle Emmalleen! <3 <3 <3 






4 kommenttia:

  1. Kaunis kakku. Kivasti yhdistetty eri väriset puoliskot toisiinsa..

    VastaaPoista
  2. Tämmoinen olisikin ihana idea kaksosten ristiäiskakkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno idea Kakkumonsteri! :) Tällainen olisi aika kiva juurikin kaksosille ja tuohon taitekohtaanhan voi keksiä vaikka mitä :)

      Poista

Kommentoi rohkeasti! <3