maanantai 1. helmikuuta 2016

Kermakakku kellofriikille



Mieheni rakastaa kelloja. Olen joskus ostanutkin hänelle kelloja lahjoiksi, mutta nyt hänellä on hyvään kelloon niin monia kriteerejä, etten tohdi pysyä mukana. Olenkin päättänyt, ettei minun kannata edes yrittää ostaa hänelle sellaista kelloa, joka olisi oikeanlainen. Olkoon se hänen oma juttunsa.



Mutta jonkinlaisen kellon voin kuitenkin antaa hänelle näin kakun muodossa. Tämän kakun kaivoin arkistoistani nostettavaksi blogiini. Tämä on mieheni synttärikakku viime vuodelta. Ei siis mikään tuore tuotos, mutta pääseepä nyt blogiin asti!

Kellotaulu on muotoiltu sokerimassan ja marsipaanin sekoituksesta. Viisarit ovat sokerimassaa. Tein kellotaulukoristeen edellisenä iltana, ja sen ei ollut tarkoituskaan kuivua ihan kovaksi, jotta kakkua pystyisi vielä kunnolla leikkaamaan.  Minua harmitti, kun koristeen pinta repeili, kun nostin sitä kakun päälle. Se oli tarttunut alustaan, jonka päällä sitä kuivatin. Sen pinta oli kuivunut sen verran, ettei se kestänyt ehjänä nostamista.

Mieheni ei pitää enemmän kermakakuista kuin kokonaan sokerimassalla kuorutetuista. Sen takia vain kakun päällinen on sokerimassaa ja kakun sivuille ja reunoille olen kuorruttanut vaniliinisokerilla maustettua Flora Vispiä. Sokerimassa ja vispi on värjätty pastavärillä voimakkaan turkoosiksi.

Onnea vielä Rakkaalleni! <3






2 kommenttia:

Kommentoi rohkeasti! <3