Ennen häitäni tilailin netin ihmeellisestä maailmasta "muutamia" sokeripitsimuotteja. En osannut heti päättää minkälaista pitsiä hääkakkuuni haluan, joten muotteja piti hankkia tarpeeksi eri vaihtoehtoja varten. Paljon muotteja jäi siis vielä käyttämättä, ja tämän vuoksi päätinkin hyödyntää niitä syntymäpäiväkakuissani. Nyt sain myös käytettyä kultaisenväristä valmispitsiseosta, jota en halunnutkaan käyttää hääkakussa.
Omille syntymäpäivilleni olen tottunut tekemään kaksi kakkua, koska tykkään kutsua sukulaiset ja ystävät erikseen kahvittelemaan. Toinen kakku siis aloitetaan jo sukulaisten kesken. Tietysti ystäviä varten täytyy silloin olla avaamaton kakku, sillä tuntuisi tökeröltä tarjota vieraille räävittyä kakkua. Nämähän ovat tietysti vain tekosyitä. Oikeasti omat synttärit ovat oiva tilaisuus uusien koristeiden ja tekniikoiden kokeiluun.
Enää näin "vanhana" ei oikein kehtaa kutsua jokaista kummin kaimaa syntymäpäiväkahveille. Tänäkin vuonna kahvikuppeja kilisteltiin hyvin pienellä joukolla, jolloin kakkukin on sen kokoinen. Sukulaisille tehtyyn kakkuun halusin käyttää tätä Fantasia-nimistä pitsimuottiani, minkä takia kakusta piti tehdä todella korkea. Pientä, mutta korkeaa moussekakkua on vaikea päällystää sokerimassalla, mutta tällä kertaa se onnistui erittäin hyvin. Mielestäni tämä pitsi näytti kakussa todella upealta! Yksinkertaista ja kaunista.
Tämä vain kolmen munan kakku on täytetty vanilja- ja dumlemousseilla. Kakun päällinen on sokerimassaa ja kultainen koriste on sokeripitsiä, joka on tehty Fantasia-sokeripitsimuotilla ja valmiilla sokeripitsiseoksella.
Niin uskomattoman kauniita kakkuja! Tuo sokeripitsi on minulle aivan uusi juttu, näyttää tosi kivalta.
VastaaPoistaTällä sokeripitsillä saa kyllä todella helposti näyttävää jälkeä! Varsinkin tällä kultaisella :)
PoistaHieman tuon kanssa joutuu aina säätämään, mutta sinällään helppo koriste, kun vain levitetään muottiin ja laitetaan uuniin. Luulisin, että voisi onnistua paremmin kiertoilmauunissa, meillä ei sellaista vielä ole.
Todella upeita kakkuja! Tuo pitsireuna on minunkin makuuni, aivan ihana! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Pitsit ovat mukavia senkin takia, että yksittäisellä koristeella saa kakusta halutessaan hyvinkin koristeellisen.
PoistaIhan. Käsittämättömän. Upea.
VastaaPoistaVau! Kiitos upeasta kommentista!
Poista