keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kakku kolmelle onnekkaalle: Avioliitto ja esikoisen kaste




Lopputalvella juhlittiin ystäväpariskuntamme esikoisen ristiäisiä ja samalla kahviteltiin myös parin tuoreen avioliiton kunniaksi. Sain kunnian tehdä juhliin kakut ja niitä sitten lähdettiin suunnittelemaan yhdessä.



Kakuista haluttiin yksinkertaisen kauniit ja pääkoristeen haluttiin olevan vain yhdessä kakussa. Ristiäiset ja häät ovat oikeastaan aika helpot teemat, jotka sovittaa yhteen kakun päälle. Varsinkin, jos ne voi toteuttaa tällaisin aika perinteisin symbolein.

Tämänkin kakun päälle tuli siis pieni vauva kevään ensimmäisten lehtien alle tutimaan ja hänen viereensä sydänpedille pari kultaisia sormuksia. Kauniina lisänä ja samalla kakkuja yhdistävänä elementtinä kakkujen päälle aseteltiin hempeitä keväänkukkia kuunsirpin muotoisille alueille.

Kaikki koristeet ja kakun päällinen ovat sokerimassaa. Kakut on mitoitettu 40 hengelle.

Kakun väliin tuli omatekoista appelsiinitahnaa ja vaniljamoussea. Nämä juhlat olivat niitä harvinaisempia kertoja, kun pääsin itsekin syömään tekemääni kakkua. Nyt oli hauska huomata, että kakun maku muistutti mielestäni hyvin paljon tiikerijäätelön makua :) Harmittaa, että mokasin ja en tajunnut kiireissäni kirjoittaa appelsiinitahnan ohjetta ylös. En siis voi jakaa sitä teidän kanssanne..

No, sitä täytyy vain kokeilla joskus uudestaan ja muistaa tallentaa ohje :)


Onnea vielä pienelle miehenalulle ja tietysti myös vanhemmille! <3











2 kommenttia:

Kommentoi rohkeasti! <3