perjantai 6. kesäkuuta 2014

Norsukakku baby shower -kutsuille

Pieniin baby shower -juhliin lähti tällainen vaaleansinisellä norsulla koristeltu kakku. Norsuteema tuli juhlien kutsukortista. Kakusta haluttiin hempeä ja tosi yksinkertainen, joten norsun kaveriksi tein vain muutamia muita koristeita.

Kakku on mitoitettu riittämään noin kuudelle hengelle. Se on leivottu 15 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan ja kakun välissä on vaniljamousse, jonka seassa on mustikoita.

Päällinen on sokerimassaa, niin kuin ovat kaikki koristeetkin.

Ihanaa loppuodotusaikaa tulevalle äidille! <3







Ihania vaaleansinisiä koristeita

Kahteen viime viikon kakkuun tuli ihanan hempeitä vaaleansinisiä koristeita!

Toinen kakku oli baby shower -kakku ja toinen ristiäiskakku.

Kaikki koristeet ovat sokerimassaa. Kukkien keskelle on liimattu elintarvikeliimalla pienet sokeriset hopeakuulat.











torstai 5. kesäkuuta 2014

Disneyn prinsessakakku

Pienen tytön äiti toivoi tyttärensä 5-vuotissyntymäpäiville vaaleanpunaista prinsessateemaista kakkua. Lopulta päädyimme suunnitelmissamme tällaiseen tyynykuviolliseen kakkuun, jota koristi kultaisen prinsessakruunun ja helminauhan lisäksi pienet kukkaset sekä prinsessafiguurit.

Kaikki kakun itsetehdyt koristeet ovat sokerimassaa. Disneyn muoviset prinsessafiguurit sain kakkuun sankarittaren äidiltä.

Nämä yhteensä yhdeksän munan kakut on täytetty kinuskimoussella ja vadelmilla. Kakut on päällystetty hennon vaaleanpunaiseksi värjätyllä sokerimassalla.


Sylintäydeltä onnea vielä 5-vuotiaalle prinsessalle syntymäpäivän johdosta!












lauantai 31. toukokuuta 2014

Prinsessakruunu helmiäiskukilla

Pienelle syntymäpäiviään viettävälle prinsessalle pyydettiin kruunulla koristettua vaaleanpunaista kakkua.

Halusin tehdä kruunusta siron, jossa olisi myös pieniä kukkasia.

Kruunu on tehty kokonaisuudessaan sokerimassasta. Myös kukkaset ovat sokerimassaa ja niiden keskellä on pieni hopeanvärinen tai vaaleanpunainen sokerihelmi. Kultaiset yksityiskohdat on tehty tällä silikonimuotilla. Kruunu on värjätty kultaisella elintarvikemaalilla.

Mitä mieltä olette? :)






perjantai 30. toukokuuta 2014

Aurinkoinen ristiäiskakku

Pienen tytön ensimmäiseen juhlaan lähti tällainen piristävän keltainen luomus. Kakun värimaailma valittiin juhlien teemavärin mukaan.

Tämänkin kakun koristeiden asetteluun haluttiin samankaltaista tyyliä kuin muutamassa edellisessä tekemässäni ristiäiskakussa. Kukat kuitenkin vaihtuivat. Minusta nämä pienet auringonkukat onnistuivat todella hyvin ja ovat ihanan pirteitä. Kuka sanoi, että ristiäiskakun täytyisi aina olla hempeä? :)

Tämä kakku oli melko massiivinen. Se on halkaisijaltaan 30 cm ja mitoitettu riittämään 30 hengelle. Täytteinä kakussa on vanilja- ja sitruunamousse.

Kakku on päällystetty sokerimassalla. Kaikki koristeet on tehty sokerimassasta.


Onnea vielä pienelle Aino Josefiinalle ja tietysti myös koko perheelle!