keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ensimmäiset macaronit

Kokeilin vihdoin näiden macaron-leivosten tekoa. Ajatus on kytenyt päässä jo pitkään ja nyt päätin alkaa tuumasta toimeen.

Innoissani ostin kaikkia tarvikkeita näiden tekoa varten. Ihan ennsimmäistä satsia sekotin liian kauan ja se lensi suoraan roskikseen. Toista satsia sekoitin aluksi liian vähän ja päätin onneksi puolessa välissä jatkaa sekoittamista. Näin toisesta satsista onnistui noin puolet. Kuva on otettu juuri niistä.

Nämä macaronit on tehty ihan perusohjeella. Olen vain värjännyt macaron-massan mintun väriseksi. Macaronien välissä on vaahdotettua suklaaganachea.

Harjoitusta tämä vielä vaatii, ennen kuin kehtaa missään juhlissa tarjota. Monet ystävistänikin pitivät leivoksia liian makeina. Omia makuhermojani häiritsee hieman massaan tuleva mantelijauho/-jauhe, mutta omasta mielestäni macaronit ovat yllättävän hyviä. Paljoa niitä ei voi syödä juuri tuon makeuden takia, mutta se on omasta mielestäni ihan positiivistakin! :)

Mitä mieltä itse olette macaroneista? Ja oletteko kokeilleet/onnistuneet niiden teossa?


Kuvassa oleva patalappu on noormarkkulaisen Eija Ketolan suunnittelema ja tekemä. Patalappu on Eijan Pampula tuotemerkin tuote ja niitä saa Porin Katoko -nimisestä liikkeestä!

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttävät sun macaronit! :) Ovat kyllä haastavia leivonnaisia. Mulla on blogissa kooste parhaista sivuista ja blogeista joista saa hyvää perustietoa kuorista ja täytteistä. Mukana myös omia kommentteja ja kokemuksia:
    http://taikakakut.blogspot.fi/2013/05/macaron-leivokset.html

    Itse en tykkää macaronien mausta, ovat aivan liian makeita ja minuakin häiritsee mantelijauheen maku, vaikka mantelista tykkäänkin :) Mieskään ei näistä tykkää, joten jakavat kyllä mielipiteitä koska toiset tykkää ihan tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tutustua tuohon sun postaukseen ennen seuraavaa yritystä!

      Omakaan miekkonen ei näihin ihastunut. Itse en hirveämmin tykkää juuri sen takia, että manteli ei kuulu omiin suosikkimakuihin. Näissä maistuu ensiksi ihana marenki ja sitten tulee jälkimakuna manteli pilaamaan päivän :D

      Ajattelin kuitenkin tehdä näitä vielä johonkin sukulaisen juhliin. Jos eivät muuta niin ovat ainakin hauskannäköisiä juhlapöydässä :)

      Poista
  2. Mä taas tykään macaroneista ja parhaan ganachen saa kun tekee sen tummasta 70% suklaasta. Suklaakun on aika vahva ja kitkerä niin makean kanssa täydellinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa on itselle sellaista herkkua, että se kyllä pelastaa jälkkärin kuin jälkkärin :) Ja olet oikeassa, että suklaaganache täytyy tehdä 70% suklaasta. Itse käytän leivontaa usein Fazerin Block-suklaata :)

      Poista

Kommentoi rohkeasti! <3