tiistai 11. marraskuuta 2014

Onnea isälle!



Meillä äitienpäivät ja isäinpäivät ovat aina olleet kahden juhlan tapahtumia, sillä äitini on syntynyt äitienpäivänä ja isäni nimipäivä on yleensä isäinpäivän tienoilla. Niin oli tänäkin vuonna, sillä isäinpäivää juhlittiin totuttuun tapaan sunnuntaina ja isäni nimipäivä osui tällä kertaa maanantaihin.


Ostimme isälle lahjaksi selättimen ja myös muuta pientä tilpehööriä. Olemme myös aina leiponeet isälle kakun ja nykyään sen tekeminen "lankeaa" aina minulle. Tietenkään en edes kysy haluaako joku muu tehdä kakun :) Jos haluaisi, niin meillä olisi sitten kaksi kakkua. Jotenkin isäin- ja äitienpäivät eivät tuntuisi samalta, jos en leipoisi vanhemmilleni...

Niin, asiaan. Kakkuun sain inspiksen ostamastani säin-/nimipäiväkortista. Kortti oli supermiesteemainen, mutta sitä teemaa en halunnut kakkuun. Kortissa oli kuitenkin avonainen kauluspaita ja siitä päätin, että tekisin iskälle paitakakun. Hain kakkuun lisäinspiraatiota netin ihmeellisestä maailmasta ja löysinkin sieltä hienon esimerkkikuvan, jonka perusteella kakun tein.

Tämä paita on täytetty pätkismoussella ja vadelmilla. Oli hyvä yhdistelmä! Kakku on halkaisijaltaan vain 15 senttimetriä, mutta pienellä porukalla sitä jäi silti runsaasti yli. Iskä sai näin vietyä nimpparituliaisia töihinkin.

Onnea vielä rakkaalle iskälle! Olet paras! <3





2 kommenttia:

  1. Paitakakku - onpa kiva idea! :) Terkkuja iskällesi entiseltä työkaverilta! :)

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti! <3