Pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä täyttivät viime vuonna vuosia. Tein heidän yhteisjuhliinsa kakun, mutta näköjään olen unohtanut päivittää sen tänne blogiin. Parin juhlia juhlittiin jo marraskuun lopulla eli ihanasti jopa viisi kuukautta sitten... Hups! :D
perjantai 17. huhtikuuta 2015
torstai 19. maaliskuuta 2015
Vaaleanpunaista röyhelöä kermalla ja sokerimassalla - Nimiäiskakku pienelle tytöntyllerölle
Pienen tyttövauvan nimiäisjuhliin toivottiin hempeän vaaleanpunaista kakkua, jossa olisi vauvakoriste, mutta ei tietenkään ristiäismekossa. Tämä sokeripienokainen saikin siis ylleen sokerimassasta tehdyn monikerroksisen tyllimekon, jota koristaa takaa pieni rusetti.
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Rakas blogini on nyt kolmevuotias!
Kolme vuotta sitten 27. helmikuuta vuonna 2012 kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni tänne Makeaan Maailmaan ja julkaisin blogini. Olin pohtinut blogin kirjoittamista silloin jo hyvin kauan ja olin myös muokannut blogia jo moneen otteeseen.
torstai 26. helmikuuta 2015
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Kaikkien sydänten päivä - kakku ystäville
Me teimme tänä vuonna mieheni kanssa sopimuksen, että ystävänpäivä on nimensä veroinen ja se vietettäisiin juurikin ystävien kanssa. Meillähän on jo muutenkin monta päivää, joita vietämme lähes aina kahdestaan. On seurustelumme vuosipäivä (joka on samalla myös kihlajaispäivämme) ja tietysti syntymäpäivät. Tähän on tullut lisäksi vielä hääpäivä, jota pääsemme viettämään tänä vuonna ensimmäisen kerran.
Ystävänpäivä saa siis kulua ystävien kesken, mikä on kyllä tähänkin asti oikeastaan ollut homman juoni. Mieheni oli tästä "virallisesta julistuksesta" odotetusti innoissaan. Yksi lahjanmetsästysoperaatio vähemmän ja eivät nuo miekkoset taida muutenkaan ystävänpäivästä niin perustaa :) Tänä vuonna ystävänpäivä kuluikin minun ystäväporukassani ravintolaillallisen ääressä, minkä jälkeen ilta jatkui erään ystäväni kotona. Jälkiruoaksi tein juhliin kakun ja kakkutikkareita.
Vaikka en niinkään välitä kaikenlaisista hömpötyksistä, niin tänä ystävänpäivänä halusin tehdä ystävänpäiväksi sydämenmuotoisen kakun. Tämä johtunee siitä, että huomasin almanakkaa katsoessani, että ystävänpäivä on ruotsiksi Alla hjärtans dag eli kaikkien sydänten päivä. Ihastuin tähän nimeen suunnattomasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




